"Hän on kysellyt perääsi", Rangvald oli todennut nojatessaan hirsilinnan keittotuvan ovenpieleen. Jo kylmentynyttä, villisianlihalla ruokaisaksi tehtyä keittoa lusikallaan hämmentäneenä Runa oli hätkähtänyt hereille ajatuksistaan miehen ääneen. Sanomatta miehelle sanaakaan Runa oli nostanut lusikallisen kylmää keittoa huulilleen välttääkseen vastaamatta miehelle.
"Ja hän tulee kyselemään perääsi loputtoman pitkään ellet mene tapaamaan häntä", mies oli jatkanut.
Naisen syömistä tovin seurattuaan Rangvald oli liikahtanut ja astellut kovia kokeneen pirttipöydän ääreen, nojautunut pöytää vasten ja tuijottanut herkeämättä kylmää lihanpalaa kielellään pyörittävää naista.
"Rangvald", suupalansa nielaisten Runa oli aloittanut: "Minä tein sen minkä pyysit. Ei enää pyyntöjä."
"Se en ole minä joka tässä pyytelee Runa."
"Viet ruokahaluni", tumman ruskeiden silmien tuijotukseen vastaten Runa osoitti pahansuovasti miestä puulusikallaan.
"Pah. Et ole syönyt kunnolla pariin päivään."
Hetken syyttävän hiljaisuuden pyöriessä hiekkamyrskyn tavoin keittopirtin hiilen peittoamilla kiviseinillä Runa huokaisi äänekkäästi: "Hyvä on. Hyvä on. Minä menen tapaamaan häntä. Kenties on aivan asiallista hyvästellä hänetkin."
"Hyvä", tyytyväisenä Rangvald suoristi selkänsä antamatta katseensa kuitenkaan jättää piinattua naista rauhaan: "En silti pidä viisaana päätöstäsi lähteä ennen kevättä."
"Rangvald."
"Kunhan sanoin", kätensä antautumisen merkiksi ilmaan nostaen raavas mies oli naurahtanut ja vilkaissut kylmää lautasta naisen edessä päätään puistellen.
Miehen kanssa käymäänsä keskustelua läpi käyden kerta toisensa jälkeen Runa oli viimein antanut periksi. Prinssin terveyden alkaessa kohentua hyvää vauhtia, oli Runa viettänyt mahdollisimman lyhyitä hetkiä miehen luona.
Hoitosalvojensa ja -yrttiensä voiman "potkua" antavasta vaikutuksesta kiitosta saaden Runa oli koettanut vältellä jokaista mahdollista ihmiskosketusta niin pitkään kuin oli ollut mahdollista. Tietenkään siinä onnistumatta. Päivittäiset kohtaamisensa Rangvaldin tai Gumarichin palveluskunnan kanssa eivät olleet jättäneet häntä rauhaan. Ei edes tuolloin, kun hän oli viimein toivonut voivansa laskea päänsä muhkuraiselle tyynylle ja vetää paksun, puhtailla oljilla täytetyn täkin ylleen.
Rystysillään kevyesti tammiovea koputtaen Runa työnsi rautarenkaisesta vetimestä oven sen verran auki, että hän kykeni siitä kulkemaan. Hän ei ollut juuri sanoja vaihtanut vuoteessa makaavan miehen kanssa. Tajuttomana ja tuskiensa sokaisemana Aksel ei juuri järjellistä päivää ollut Runan saapumisen jälkeen nähnyt.
Prinssillä ei suinkaan ollut myös minkäänlaista käsitystä yöstä, joka oli lyönyt sammuneen sydämen uudestaan eloon. Tuon kokemuksen väsyttämänä ja riuduttamana mies oli suurimman osan ajasta vain nukkunut. Hämmästyttävän nopeasti parantuvien haavojen siteet vain vaihtaen Runa oli pitänyt huolen, että ruoan, juoman sekä kaiken muun hoiti Gumarichin oma palvelusväki.
Kruununperillisen, Akselin huoneeseen kulkiessaan Runa tunsi itsensä jännityneeksi. Aavistuksen jopa hermostuneeksi. Kuoleman värittämän yön jälkeen Runasta tuntui mahdottomalta kohdata mies, jonka vuoksi hän oli ollut valmis uhrautumaan.
"Mitä ihmettä sinä teet?"
Kaikista aikomistaan kohteliaisuuksista poiketen Runa kuuli itsensä kysyvän aidon hämmästyneenä nähdessään miehen jalkeilla.
"Kuulitko sinä ollenkaan? Aksel - sinun pitäisi olla lepäämässä eikä jalkeilla kohentamassa tulipesää. Se on jonkun muun hoidettava. Oletko sinä aivan ---"
"Aivan mitä?" Aksel kysyi tummalla, pehmeällä äänellä joka ei enää takerrellut tai ollut kuivuuden riuduttamaa kähinää. "Sekaisinko?"
"Jotain sellaista", empien vastaten Runa sai sanotuksi. Hänen katseensa tarkasteli suoraryhtistä miestä, joka ensimmäisen kerran seisoin hänen nähden omin jaloin, huojumatta, vahvana.
"Jos kävisit luonani muutenkin kuin esittäessäni nukkuvaa - tietäisit että minäkin osaan kävellä. Puhumattakaan takkatulen elävöittämisestä", arvekkaat kasvonsa hienoisesti liikkeestä poltellen Aksel vastasi tympeästi, mutta jossain sanojensa takana miehen puheessa kylpi aavistus hyväntahtoista vinoilua.
"Vinoile sinä vain, mutta minä olen tosissani - "Runa aloitti topakasti prinssin nuhtelun.
"Enkö minä sitten ole?" naisen äkkiseltään keskeyttäen Aksel katseli huvittuneena huoneeseensa ilmaantunutta naisen muodossa saapunutta pyörremyrskyä.
"Aksel, et sinä voi toimia miten mielesi tekee. Haavasi ovat vasta parantumassa, ties mitä tahansa voi mennä vikaan jos alat liikkumaan mielipuolisesti ympäriinsä."
"Runa", vaientaakseen Runan Aksel toisti painokkaasti naisen nimeä uudestaan, ja vielä toistamiseen saadakseen puhetulvan siivittämän olennon hiljaiseksi: "Minä kuljin vain muutaman metrin - kutsutko sitä jonkin sortin vaellukseksi?" tiukasti naista katsellen Aksel antoi hymyn nostaa toista, vielä mustelman vivahteikkaasti värjäämää suupieltä: "Rauhoitu herran tähden. Osaan kyllä varoa. Uskoisin, että tiedän missä rajani menevät."
"Hyvä on", miehen sanojen alla myöntyen Runa huokaisi tyytymättömänä. Arinbjornin miehistä kumpainenkin tuntui saavan naisen nöyrtymään tahtoonsa turhankin helposti. Itseään aavistuksen jopa sättien ylitsepursuavasta huolehtimisestaan Runa viittasi miestä vuoteen suuntaan: "Anna kun vaihdan siteesi kuitenkin. En luota sanoihisi ilman että näen haavan pysyneen kiinni."
Hymähtäen Aksel pyöräytti silmiään, mutta suostui istuutumaan ja asettumaan aloilleen.
***
Taustalle
"Luulen että minun työni on täällä tehty", käsistään vaihtamansa siteen tottuneesti pöydälle laskien Runa vilkaisi hymyillen miestä. "Mutta se ei tarkoita, että voisit niin vain nousta", vuoteen reunalta nousevaa miestä moittien Runa ei kuitenkaan voinut olla naurahtamatta. Kykenemättä uskomaan edessään jääräpäisesti toimivan miehen kykyjä suuren valtakunnan vastuunkantajana - Runasta tuntui että hän puhui lähinnä kuurolla vuohipukille kuin korkea-arvoiselle ylhäistöläiselle.
"Hyvä on. Et ole enää minun ongelmani. Minä luovutan", huokaisten ja olkapäitään kohauttaen Runa liikahti poimiakseen mukaan tuoman yrttipussukkansa tuolilta, jolla se oli avonaisena levännyt jo päiviä. "Oli miellyttävää tutustua Aksel. Toivottavasti et uudestaan eksy karhun tielle", puhuessaan laukkunsa nahkalenkkejä toisiinsa sitoen Runa suoristi selkänsä hymyillen miehelle: "Minun on aika lähteä kotiin."
Huoneen laskeutuvassa hämärässä Runa kuitenkin havahtui kosketukseen. Aksel, joka vaitonaisena oli katsellut pakkaavaa naista nosti kätensä ja tarttui isolla. lapiomaisella kämmenellä pehmeästi Runan käsivarteen.
Sydämensä villisti rinnassaan pamppaillen Runa seisoi hiljaa prinssin edessä. Suurien teräksen harmaiden silmien edessä hän tunsi punan nousevan poskilleen, sillä Aksel ei rikkonut hiljaisuutta. Mies vain seisoi edessään, kohotti kätensä ja sipaisi mustia, villisti lainehtelevia hiuksia antaen suortuvien liukua ahavoittuneiden sormiensa lomasta.
Aksel antoi katseensa tarkastella jokaista täydellisyyteen hiottua piirrettä Runan kasvoilla.
"Aksel --- mitä sinä teet?" hiljaa kysyen Runa nielaisi sydän rintalastansa alla kiihtyvästi lyöden.
"Sinä olet pelastanut minut jo kahdesti", tummalla, karhumaisen pehmeällä, rauhallisella äänellä puhuen Aksel totesi pelastajaansa katseellaan tutkiskellen: "Minä muistan sen yön Runa", hiljaisesti jatkaen mies jatkoi: "Minä kuolin, enkö kuollutkin?"
"En tiedä mistä sinä puhut", vaimeasti vastaten Runa nielaisi.
"Tiedät vallan hyvin..." kätensä naisen kaulalle nostaen Aksel tunsi kiihtyvän sydämen sykkeen silittävän kosketuksensa alla. Pehmeästi mies antoi sormiensa vaeltaa naisen niskaan: "Minä näin valon, tunsin tyhjyyden. Olin pimeydessä...kunnes kuulin sinun äänesi."
"Tunsin surusi Runa", kätensä kapealle uumalle laskien Aksel kuroi kiinni kaksikon väliin jäävän ilman: "Ja minä halusin palata luoksesi tuntiessani sinun kaipuusi. En eläissäni ole kaivannut niin paljon elämää, en ketään...en mitään. Ainoa asia mitä halusin, oli nähdä sinun kasvosi uudelleen. Ja sinä toit minut takaisin", naisen sumuisia silmiä katsellen Aksel kumartui kohti pelastajaansa.
Huulensa naisen huulia vasten pehmeästi painaen Aksel veti Runan kevyesti syliinsä. Kätensä naisen ympärille kietoen Aksel antoi suudelman hitaasti venyä, vaihtua ensimmäisestä kokeilevasta kosketuksesta toiseen, syvempään, humalluttavan hekumalliseen suudelmaan.
"Näin sinut siinä valkeassa hohteessa. Et tiedä miten paljon jo tuolloin halusin sinut vain luokseni Runa", suudelman hiipuessa Aksel kuiskasi käheästi. "Olisin antanut mitä vain ---"
Kuvioidun kämmenen noustessa esteeksi huultensa eteen Aksel vaikeni. Pehmeän, siron käden kosketus arvekkailla kasvoillaan sai miehen värähtämään mielihyvästä.
Runan voimakkaiden käsivarsiensa syleilyyn uudestaan vetäen Aksel hymähti pehmeän kämmenen painuessa poskeaan vasten. Naisen huulien kosketus oli huumaava, lumoava, viipyilevä omillaan.
Vastentahtoisesti syliinsä nostaman naisen laskien Aksel katseli vaitonaisena sumuisen meren loistetta edessään. "Jää luokseni", vaimeasti lausuttu pyyntö miehen huulilta sai naisen värähtämään.
"Runa?"
Askeleen kauemmaksi prinssistä ottaen Runa seisahtui miehen ottaessa kiinni naisen käsivarresta.
"En voi jäädä", sydämensä pakahtuvat lyönnit, tunteidensa myllerryksen, miehen huumaavan vaikutuksen - kaiken tuntemansa taakseen sysäten Runa puisteli päätään. "Minun on mentävä."
"Loukkasinko sinua? Satutinko minä?"
"Ei, et mitään sellaista", päätään puistellen Runa sai vastatuksi vaikka sanoistaan jokainen tuntui takertuvan kielelleen.
"Minä en ymmärrä."
"Minä - minä en kuulu sinun maailmaasi Aksel", sanansa huuliltaan pakottaen Runa sai vaikeasti sanotuksi.
"En usko sinua."
"Sinun on pakko. Ole niin kiltti. Aksel", katseensa vaivoin miehen silmissä pitäen Runa huokaisi vapisten: "Hyvästi."
Selkänsä miehelle kääntäen Runa poimi sängylle nostamansa yrttipussukkansa kiiruhtaen kohti suljettuja ovia.
Sanattomana naisen perään katsoen Aksel ei lähtenyt Runan perään. Ei vaikka hän niin olisi voinut tehdäkin. Jokainen mielivaltaisesti mylvivä solunsa olisi halunnut mennä kadonneen naisen perään, mutta järki piti prinssin paikallaan.
"Mutta sinä olet maailmani Runa..." hiljaisuudella puhuen Aksel kuuli itsensä lausuvan.
***
Hips,
Sellainen osa :). Kommentit ovat aina toivottuja ja haluttuja - ne pitävät tarinan elossa ja liikkeessä kun kirjoittajana hykertelen mielihyvästä palautteita lukiessa. Ja palautteet pitävät osien ilmestymistahdin nopeana, silllä pitäähän sitä kommentoijia jotenkin kiittää :). Jätähän siis tervehdys niin me palaamme taas uuden osan merkeissä mahdollisimman pian.
-Ty
IHANAAAA! Vihdoinkin suudelmia, mutta niin julmasti Runa lähti. No ainakaan nainen ei tule heti kuolemaan kun tuskin yksin enää onnelliseksi tulee. Aksel on ihana. <33 Luin jokaisen tekstin todella tarkkaan, romantiikkaa. Miten käy Runalle.
VastaaPoistaLempi osani kaikista aiemmista. :----D
Kyllä!
PoistaAjattelin viimeinkin lahjoittaa lukijoille vaaleanpunaisia ja tumman punaisia sydämiä :D. Eiköhän jo ollut aikakin!
Pitää kyllä ehkä vähän myöntää, että Aksel on kyllä söpöin/komein tekemäni hahmo piiiiitkään aikaan. Luonnistui hämmentävän hyvin nuo isot harmaat silmät blondille prinssipojalleni. Kelpuuttaisin :D.
Lisää romantiikkaa kyllä luvassa - sen voin luvata!
Oijoijoi. Viime osaa lukiessa kaikki jotenkin loksahti kohdalleen. En ymmärrä, miksen heti tajunnut, ketkä tässä pitäisi parittaa toisilleen. Runa ja Aksel tietenkin! Olin ensin puulla päähän lyöty, eihän Aksel nyt voi vain kuolla! mutta sitten Runa, pelastava enkeli, saapui paikalle. Kohtaus Noitakuninkaan kanssa oli älyttömän hieno, en osannut kuin tuijottaa suu auki. En tajua, miten olet tehnyt sen, enkä haluakaan tietää. Ettei illuusio mene rikki :) Runan äidistä ilmi tulleet asiat olivat myös varsin mielenkiinnon herättäviä, toivottavasti hänen kohtalonsa selviää vielä tarkemmin.
VastaaPoistaVoi luoja, että olen heikkona romantiikkaan, etenkin tällaisiin "mahdoton rakkaus" -tapauksiin! Runa on kyllä kovapäinen, itse tuskin olisin voinut vastustaa tuollaista miestä... Sulan tähän paikkaan. En malta odottaa seuraavaa osaa, ja kaikkia muita tulevia osia! Toivottavasti Runa ja Aksel saavat lopulta toisensa, vaikka Akselia ollaankin naittamassa tälle ruhtinaan tyttärelle. Ai mutta, sehän tarkoittaisikin kai Runan kuolemaa. Hankala tilanne. Ehkä Runa saa jollain keinolla Noitakuninkaan pyörtämään päätöksensä? Kuulostaa epätodennäköiseltä :D
P.S. Tuonne ilmoituslistaan kävinkin jo kuittaamassa, että mulle saa totta kai ilmoitella tulevista osista! :)
Kiitos kommentista Pixy!
PoistaMukavaa oli kammeta tänne bloggailun maailmaan ja lueskella kommenttisi.
Ilo on kokonaan minun puolellani tämän tarinan tekemisen osalta. Pitkästä aikaa tuntuu että tässä tarinoinnissa on järkikin mukana kun ei ole liian montaa asiaa samaan aikaan päällekäin (vaikka tietenkin on!).
Tämähän menee aina näin että sitten kun vähän saadaan romantiikkaa niin minä olen lanaamassa tielle hankaluuksia ja murheita. Ongelmista puhumattakaan. Itsellenikään ei vielä ole täysin selvillä että millaisen sopan olen keittämässä, mutta sen lupaan että tikut ja raudat palaa molemmista päistä ja ihmiskohtaloilla leikittelen julmasti. Niinkuin aikaisemmissakin tarinakokeiluissani. Nyt vaan...vähän tuhdimmin maustan tätä soppaa. Ainakin toivottavasti :D.
Rakkautta ja romantiikkaa kyllä jatkossakin luvassa, sen lupaan jahka saanen taas tuon pelikoneen auki ja tarinaa kuvailtua eteenpäin :).
On jäännyt kommentointi myöhäiseksi, mutta muistinpas nyt sitten :D
VastaaPoistaHmmm... Tässä olet kyllä pieni dilemma saanut aikaiseksi. Selkeästi Aksel ja Runa toisensa tahtovat, Runakin. Aksel myös tietää, että hänen pitäisi naida Gitta. Gitta taas ilmeisesti ottaa velvollisuutenaan tulla naimaan Aksel eikä myöskään tiedä Akselin ja Runan keskinäisestä rakkaudesta. Saati sitten Akselin päätöksestä saada Runa itselleen. Runa taas pitää velvollisuutenaan olla sotkeutumatta asiaa ja tietää kuolevansa, kun hänen elämänsä onnellisin hetki tapahtuu. Sainko tarpeeksi monimutkaisesti selitettyä omat pohdinnot tähän? :D
Toisin sanoen, joku kuolee vielä ja joku menettää onnensa, mutta varmuutta saako kukaan onneaan ei ole minusta juuri nyt näkyvillä. Ihanat loppupäätelmät minulla taas vaihteeksi :D Pessimisti ei pety xD Toivon, silti ainakin jonkinlaista hyvää ehkä ei kaikille onnellista loppua. Noitakuningas vai tuntui hiukan vaativalta ja ehdottomalta lupauksia kohtaan, ellei Runa keksi jotakin heikkoutta tai ehkä hänen äitinsä pelastaa tilanteen(?), tässä onkin pohdittavaa o.o
Viimeinen kuva on jotenkin täydellinen ja Akselin sanat sopivat erinomaisesti, jotenkin vaan huomasin heti kuinka hienon tunnelman kolmen pisteen käyttö luo siihen repliikkiin *-* Harvoin näkee jotenkin noin yhteensopivaa kuvaa ja teksti, jotka täydentävät toisiaan jatkuvasti :D Toisaalta hiukan huvitti tämä(https://3.bp.blogspot.com/-RhUusgzUyh0/VuhKUByyi-I/AAAAAAAAH-A/Uc2Lbpg0sqIKZ7MYe02cgAByl5K17mY4Q/s1600/28.jpg) kuva, jotenkin ilme omaltaan sopi tilanteeseen, mutta ehkä hämmentyneempi ilme olisi parempi. Tosin ymmärrän ettei simsin ilmeet vain ole aina täydellisiä ja tuo on vain yksi kohta kokonaisuudesta, joka on erittäin hyvä, jopa kiitettävä sanoisin :D
Kiinnostaa aina tietää minkä kappaleen kirjoittaja on linkittänyt osaan ja innostuin nähdessäni jotakin hyvin tuttua nimittäin Brunuhvillen C: Hänen biisinsä kyllä tarinaan sopivat hyvin.
Olisiko tässä nyt taas kaikki sanottu :D Toivottavasti, sillä ainakaan mieleen ei tule mitään. Jään taas innolla odottamaan tulevaa tarinan suhteen.
T: R.H
Kiitos suuresti R.H.
PoistaOli aivan mielettömän mahtavaa pöllähtää taukoilun jälkeen omaan blogiin ja huomata tämä pitkä kommentti! Uskomattoman iso piristys tähän flunssan keskelle.
Pohdintasi ovat aivan loistavia, ja noilla samoilla pohdinnoilla tätä tarinaa eteenpäin viedäänkin. Söpöjä sydänpilviä on kiva maalailla yhteen osaan, kunnes muistaa mitä ympärillä tapahtuu (ja samaan hengenvetoon tiedostaa että "ei jumal..."). Soppa, kriisi ja epätoivon täydentämä sekametelihässäkkä on valmis. Tai tässä tapauksessa valmistautumassa.
Tuo samainen kuva minkä muuten linkitit kommenttiin oli kuva minkä kanssa pähkäilin tovin. Juuri toi että se on ihan ok, mutta ei täysin sitä mitä sen toivoisi olevan. Liian pehmeä ja neutraali kun tosiaan hämmentynyt tai edes vähän kireämpi ilme olisi toiminut tehokkaammin. Joskus kokeilin käyttää niitä face overlay (?) boxeja mutta ne vasta yhtä tyhjän kanssa onkin minusta olleet. Ainoa mihin olen tyytyväinen ollut niin se, että hahmojen silmät saa halutessaan kiinni :D. Muuten sitä sitten mennäänkin arpapelillä ja toivotaan että tulis edes yksi "sinnepäin" naamakuva (sitä ei yleensä tapahdu).
Ja hei! Kiva kun tykkäsit musiikista, ja että jotain tuttuakin tuli vastaan. En ole huomannut että musiikkikappaleiden valikoiminen osiin olisi kovin yleistä, mutta itselläni aina soi joku sopiva taustamusiikki kun kirjoitan osia. Tuosta on tullut vähän niinkuin tapa koettaa jaksottaa musiikkia kappaleisiin siten, että vähän tukevat haluamaani tunnelmaa. Ainahan en siinä onnistu niin hyvin kuin haluaisin, mutta joskus valinnat menee aikalailla nappiin. Eritoten mukavaa on huomata että lukijat ovat samaamieltä valintojen suhteen.
Vastailinkohan nyt kaikkeen sopivasti :D. Toivottavasti. Vielä aivan hirmuisen iso kiitos kommentista! Oli ilo lukea ja vastailla kommenttiin.
Aleksei kyllä ymmärrettävästikin ihmettelee parantajansa poissaoloa, jos kerran on vain teeskennellyt nukkuvaa sairasvuoteellaan ja katsellut tämän olevan muuten paikalla. Vai muistaa mies kuolinyönsä? Prinssi Hursvaarassa on selvästikin muutakin kuin fyysistä vahvuutta, kun ei vaikuta sen kummemmalla kauhulla tätä hetkeä muistelevan - vai lieneekö siinäkin Runan taikuudella osuutensa.
VastaaPoistaJa jotenkin tuntuu siltä, ettei prinssi kovin kauaa malttane pysyä linnassaan, vaikka Runa niin kovasti tälle vakuuttaakin, että niin olisi parempi.
Taustamusiikit olivat taas kerran vallan mainiosti valittuja, sopivat osaan hyvin ja tekivät siitä vieläkin sujuvamman (jos se vain on enää mahdollista ;) ).