perjantai 27. marraskuuta 2015

01. Kylästä saapuva veljeni mun



   Brynjar Baldur talutti riimutonta ratsuaan tuttuun pihapiiriin. Rakennus, jossa yhdistyi koti, sekä lapsuus oli erityinen nuorelle maanviljelijälle, joka tuomitsi itsenä siitä, ettei hän ollut viimeisten viiden vuoden aikana käynyt lapsuudenkodissaan. Rakennus itsessään ei ollut muuttunut...jopa pitkät tikkaat, jotka hän vuosia sitten oli taloa vasten nojaamaan jättänyt, olivat edelleen omalla paikallaan tervehtimässä pihaan tulijaa. Mies ei voinut olla hymähtämättä ääneen.
   Siinä missä moni asia oli pysynyt samana -  olivat muutokset kuitenkin vallanneet itselleen tilaa. Navetta ja talli olivat aikapäiviä sitten luhistuneet, ja näiden tilalle oli viimein rakentunut sisarensa oma jälki. Korkeat risukoista tehdyt aitaukset olivat tervehtineet miestä jo kinttupoluksi muuttuneet tienvarren molemmin puolin. Puoliakaan näkemistään kasveista, kukista, pensaista ja heinäryppäistä mies ei tuntenut, mutta talon yksinäinen emäntä varmasti tiesi jokaisen rikkaruohonkin, joka tämän kodin maaperässä mellasti.


   Aavistuksen surumielisenä Brynjar katseli aukeavaa pihapiiriä. Omatunto soimasi - sitähän se oli. Omatunto, joka oli survottu täyteen vastuita kolkutteli nyt näsäviisaan tyttärensä tavoin Brynjarin takaraivossa. Hän oli surkea isoveli. Hänen olisi pitänyt käydä sisarensa luona useammin...paljon useammin.



   Surkeat ajatukset kuitenkin hiljenivät miehen mielessä hänen antaessaan katseensa vaeltaa pitkälle risuaitojen keskelle.
   "Runa!"


   "Bryn?" epäuskoisesti silmiään kesäisen auringon alla siristäen Runa koetti hahmottaa saapujaa. Kuokka kopsahti pehmeään, vasta myllättyyn maahan naisen nostaessa ripeästi hameensa helmoja suunnatessaan kulkunsa kohti aidan porttia.


   Sisartaan yksin työssään katsellen Brynjar puristi tahtomattaan kätensä nyrkkiin. Yksinäisyys jos mikä ei sopinut Runalle. Sisarelle, jonka tuvan ovi ei koskaan sulkeutunut kenenkään edestä.
   Tietenkin mies tiesi ja tunsi puheet, joita kylillä ja Henningenin ruhtinastuvassa kulki. Runa ei sopinut muottiin, niinkuin heidän äitinsäkään ei ollut sopinut. Runassa ja heidän äidissään, Tildassa, yhdistyi tuo vieras voima. Energia, joka säkenöitsi kaikkialla heidän ympärillään. Auraksi, auringon kehräksi, magian kosketukseksi tai pyhän kädeksi sitä kai kutsuttiin --- tuota kykyä, joka ajoi sukunsa naisia eteenpäin.
   Brynjarille itselleen Runa oli kuitenkin perhe. Sisar. Ainoa Henningenissä elävä sukulainen tyttäriensä lisäksi.


   "Bryn?" ajatuksistaan havahtuen Brynjar laski katseensa sisareensa, joka oli ehättänyt luoksensa. Katkerien ajatustensa sumentamana miehellä kesti tovi kohdistaa katseensa sisarensa sumuisiin silmiin.
   "Keneksi luulit?"


   "Hölmö", Bryjar naurahti tummasta karistellen viimeisetkin synkät mietteensä. Epäuskoista siskoaan katsoen Brynjar kahmaisi Runan karhumaiseen halaukseensa: "Oletko sinäkään todellinen?"
   Mullan ja mausteiden tuoksuista sisartaan pitkään halaten Brynjar kuuli viimeinkin mykistyneen naisen naurahtavan ja vastaavan halaukseensa.


   "Pahus Bryn, siitä on ikuisuuden mittainen aika", veljeään pitkään halaten Runa sulki silmänsä ja aisti pitkästä aikaa veljensä tuoman turvan: "Minulla on ollut jopa ikävä sinua."


   "Anna anteeksi", mies murahti. "Olen ollut oikea törppö. Minun olisi pitänyt tulla aikaisemmin."


   "Totta - niin totta, mutta sinä tulit", veljensä poskelle iloisesti suukon muiskauttaen Runa katseli veljeään kuitenkin tuomitsevasti. "Tuo kampaus tosin on pahempi kuin viisi vuotta sitten."
   "Kiitos", nauraen mies katseli sisartaan. "Ja sinun torppasi katto on edelleen korjaamatta? Eikö?"
   Veljeään käsivarteen leikkisästi mätkäisten Runa laski viimein irti veljestään.
   "Tule, olet varmasti nälissäsi. Laitan sinulle jotain syömistä - ja näytän sitten mitä olen saanut täällä aikaan. Ja sinun pitää kertoa kaikki kuulumisesi."

***


   Muutamien tuntien päästä Runa istutti veljensä pienen keittiötuvan pöydän äärelle. Epäilevänä ympärilleen katsellut mies ei ollut uskoa tupaa samaksi, jossa hän ja Runa olivat joskus lapsina temmeltäneet ja repineet leluja toinen toisiltaa silkan ilkikurisuuden vallassa.
   Poissa olivat heidän huoneensa, suuri ja tilava tupa, jossa he ja heidän vanhempiensa vuohet olivat sulassa sovussa asuneet - keittiötuvan jatkeeksi oli muodotunut parin sängyn majapaikka. Paikka sairaille, vaivalloisille ja niille, jotka olivat tulleet viettämään viimeiset hetkensä ennen kuolemaa Runan kotiin.


   Pöydän ääreen istuutuen Runa katseli vaitonaista veljeään hyvän mittaisen hetken, ennen kuin odotus tuntui käyvän aivan liian pitkäksi. "Nooo, miten perheesi voi? Asta ja tytöt? Virva ja Freja?"


   "Itseasiassa - tarkoitat kai Virvaa, Frejaa, Signya ja Britaa?" tyttäriensä nimet luetellessaan Brynjar katsoi sisartaan kummallisen huvittuneena...mutta myös haikean surumielisenä.
   Runa tarkasteli veljeään hetken, iski veitsensä kiinni kalkkunan palaan ja pisti sen suuhunsa koettaessaan hieman edes kätkeä yllättyneisyyttään.


   "Neljä tytärtä?" kuulemastaan varmistuen Runa vilkaisi jälleen veljeään - epäilevänä aluksi, kunnes sitten naurahdus karkasi tahattomasti Runan huulilta. "Onneksi olkoon Bryn. Sehän on hienoa...", Runa piti pienen tauon: "....nähdä sinunkin viimeinkin sortuvan akkalauman alla", piruilevasti veljelleen nakellellen Runa pudisteli nauraen päätään.
   "Miksi luulit että ylipäätään lähdin tänne korpimetsän rauhaan?" sisarensa vinoiluun vastaten Brynjar nauroi.
   Hetkessä he olivat kuin ennenkin. He kinastelivat, kärttivät, nauroivat ja piikittelivät toisiaan kesken aikuisten ihmisten asialliseksi tarkoitetun päivällisen.


   Naurun lomassa Brynjar kertoi tyttäristään. Seitsen vuotiaista kaksosistaan Virvasta ja Frejasta, neljä vuotiaasta Signysta ja nuorimmaisestaan kolme vuotiaasta Britasta. Hän ei myöskään jättänyt vaimoaan, Astaa huomioimatta vuosien tapahtumia kerratessaan. Asta oli kovin hyvä äiti, sitä ei voinut kukaan kieltää, mutta silti naista painoi harmi. Pettymys. Edes Brynjar ei saanut kuulla vaimonsa huolesta - taakasta minkä nainen itse omille hartioilleen kasasi. Asta toivoi niin kovasti heidän perheen kasvavan pojalla.
   Henningenin ruhtinaskunnassa tilan tietenkin kykeni perimään kuka vain, mutta perinteet syvään perhevereen istutettuna Asta toivoi maatilan jatkajaksi poikaa. Kun taas Brynjar, joka itse oli hylännyt lapsuudenkotinsa viljelläkseen viljavampia maita oli onnellinen jo tyttäristäänkin.
 
   Brynjar Baldur oli kumma mies vaaliakseen lapsiaan ehkä tavanomaista miestä hartaammin. Moni viljelijä ei edes ennättänyt olemaan yhtä perhekeskeinen, mitä Brynjar pyrki olemaan - ja oli. Ehtiäkseen Runankin luokse, tämä oli jopa palkannut muutaman rengin itselleen huolehtimaan viljelyksistään.


   Runa kuunteli haltioituneena veljensä puhetta perheestään. Kertomuksia lastensa päähänpistoista ja kommelluksista, vaimonsa huolista - heidän huolistaan, sekä niistä iloista mitä veljensä koki tyttäriään kasvattaessaan ja maata viljellessään.
   "Haluaisin sinun tapaavan heidät Runa", leppoisan hengen iskeytyessä kuin kiviharkko suoraan kiviseinään keskustelu tysähti. "Haluaisin tyttöjeni tietävän kuka heidän tätinsä oikein on...Voisit asettua meidän luoksemme. Voisit auttaa ihmisiä lähemmin...Mitä sanot?"


   "Se olisi mukavaa Bryn, ihan totta..." empien aloittaen Runa laski aterimensa. "Mutta minäkö lähtisin täältä? Ihmisten ilmoille..."
   "Pelkäätkö mitä ihmiset sanoisivat?" Brynjar esitti kysymyksensä haastavasti. "Mitä väliä sillä on mitä he tuumisivat? He kaikki tuntevat ja tietävät sinut. Heitähän käykin täällä yhtenään. Miksi ---"


   "Haluaisitko sinä sinun tyttäriesi kuulevan mitä heidän tädistään puhutaan? Hm?" veljensä terävästi keskeyttäen Runa tiuskaisi.
   Sisarusten lämpimän seesteinen hetki oli saamassa ikävämmän maun kylkiäisekseen, jolloin turhautuneena Runa huokaisi. "Sinä et ehkä välitä siitä mitä sanat voivat tehdä, mutta minä välitän. Sanat muuttuvat hyvin nopeasti teoiksi, mikäli siihen joku keksii aiheen. Haluatko todellakin asettaa tyttäresi asemaan, jolloin he saisivat tietää kaltaisiani lähes vainottavan?"


   "Eihän kukaan sinua vainoa", Brynjar katsahti sisartaan, mutta luovutti. Ajatuskin vänkäämisestä sisarensa kanssa ei tuottaisi tulosta. "He vain...he kyselevät sinusta. Asta kyselee sinusta ja huolehtii voinnistasi. Minä huolehdin voinnistasi. Asut täällä yksin..."


   "Näytänkö minä siltä että sinun tarvitsee huolehtia Bryn?" Runa katseli veljeään - kyllähän Runa tiesi ja tunsi veljensä huolen. Brynjar ei koskaan ollut hyvä peittelemään tunteitaan, olivat ne sitten vihaa, surua, huolta, murhetta, iloa tai rakkautta. "Puheet ovat puheita niin kauan kun minä pidän etäisyyteni niille puheille. Minä en tyrkytä apuani kenellekään, mutta autan jokaista, joka sitä tänne hakeutuu etsimään. Tarjoan paikan niille, jotka eivät halua käydä viimeisiä taisteluaan yksin tai kohdata kuolemaa silmästä silmään yksinäisyydessä. Paikkaan haavat ja ruhjeet. Ojennan salvat, rohdot ja yrtit. Sitä minä teen täällä Bryn. Ja niin kauan kun rauha säilyy näin, minä jatkan näin..."


   "Hyvä on, hyvä on", Brynjar huokaisi luovuttaen.


   "Yritäthän ymmärtää?" pienesti pyytäen Runa katseli veljeään. Miten Runa olisi koskaan voinut kertoa veljelleen puheista, jotka joskus jopa hirvittivät häntä. Pelosta, joka piinasi Runaa aina kun joku hänelle täysin tuntematon astahti hänen kotipolulleen. Veljensä etäällä pitäen Runa teki sen mihin parhaiten pystyi - suojeli veljensä perhettä puheiden sijaan teoilta.


   "Teen parhaani", Brynjar huokaisi, sipaisi solmittua leukapartaansa ja nousi.



   "Anteeksi Bryn. En halunnut olla töykeä", veljeään murheellisesti vilkaisten Runa toivoi että Brynjar olisi istuutunut takaisin paikalleen. Aikakin olisi voinut kelaantua taaksepäin nauruun, joka tuntui yks kaks olevan vain hetkittäinen, hämärä muisto kaukaisuudesta.


   "Runa", sisarensa vaientaen Brynjar poimi oman, kuin sisarensakin tyhjän lautasen omansa päälle: "En minä ole sinua täältä mihinkään raahaamassa. Se oli vain toivomukseni, Astan ja minun toive, mutta siinä samalla minä kyllä ymmärrän sinun maailmaasi", pienen tauon pitäen Brynjar antoi lempeän, isälliseksi taipuvan hymyn pehmitä suupieliinsä. "Tämä oli koti jossa me molemmat vartuimme, nyt se on sinun kotisi. Minusta on vain tuntunut, että olisin hylännyt sinut tänne - ja ehkä siksi toivoinkin sinun muuttavan luokseni. Toimimaan siellä parantajana kykyinesi, mutta enhän minä sinua voi pakottaa. En ole koskaan voinut. Etkä sinäkään ole voinut minua estää auttamasta itseäsi...joten..annetaanko koko typerän aiheen olla? Hm?"


   "Hyvä on", myöntyväisesti Runa nyökkäsi kevyesti katsellen veljeään, joka tuuppasi tuolinsa pöydän alle. Jälleen näkemisen mukanaan tuoma tyyneys tuntui laskeutuvan kaksikon ylle jälleen. Harvoin toisiaan enää tapaava kaksikko oli sentään aikuistunut jo niin paljon, että he kykenivät neuvottelematta antaa asioiden jäädä vatvomatta.
   Hymyillen astioita keräävän veljensä perään katsoen Runa nousi ja korjasi tupapöydältä ruoantähteet. Sopusointu oli hetkeksi ainakin palautunut kaksikon väliin.

***


   Seuraavana päivänä Runa oli huomannut torppansa hiljaiseksi. Yleensäkin kotinsa oli kovin äänetön, mutta nyt se tuntui erityisesti siltä. Oletettuaan löytävänsä veljensä tuvan potilasvuoteilta, joutuikin Runa karvaasti pettymään. Veljestään ei näkynyt missään..kunnes tasainen, vaimea, talon ulkopuolelta kantautuva kuopsutus ääni sai Runan laajentamaan etsintäaluettaan. "Voi hyvä tavaton..." itsekseen huokaisten Runa antoi katseensa kulkea kauas yrttimaidensa taaimmaiseen päähän.


   "Mitä ihmettä sinä teet?" Runa korotti äänensä huutoon herättääkseen maata työstämään keskittyneen veljensä puuhasteluidensa parista. Brynjar norti katseensa vain hetkeksi työstään, naurahti, ja jatkoi maan kääntämistä.


   "Mitä ihmettä sinä kuvittelet tekeväsi?" veljensä luokse ehdittyään Runa tiuskaisi jääden katsomaan kuinka maa kääntyi taitavasti ja luovasti veljensä käsittelyssä. Taskustaan Bryn kaivoi siemenen, tiputti sen kääntämäänsä avokuoppaan ja hautasi pehmeästi mustaan multaan.
  "Autan sinua, mitä muutakaan tässä voi?" työnsä lomasta Brynjar vastasi repiessään seuraavan kasvin paikkaa auki. "Ja jos et sattunut huomaamaan, sinun maassasi kasvaa rohdoksien sijaan vain rikkaruohoja ja kurpitsoja", siskoaan vilkaisten Brynjar sai miltein murhaavan viiltävän mulkaisun osakseen.


   "Joten ajattelin, että näille olisi hyötyä", selkänsä suoristaen Brynjar avasi taskussaan käyneen kämmenensä. Työn kovettaman kouran sisältä mies paljasti joukon kauran, ohran, tomaatin, munakoison ja kurkun siemeniä. "Saat sinäkin jotain syötävää mahdollisesti tänä syksynä. Kurpitsojesi lisäksi siis."
   Runa tarkasteli veljeään. Hän tunnusteli tämän ympärillä pyörivää, tavatonta vilpittömyyttä, mikä tuntui vuosi vuodelta enemmän ja enemmän Runan yllättävän. "Hyvä on", kämmenensä aukaisten Runa seurasi kun veljensä kaatoi kämmenelleen osan mukanaan kuljettamistaan siemenistä. "Saat anteeksi yrttimaani tärveltämisen...ja...kiitos."


   Useamman seuraavan tunnin kaksikko vietti työn touhussa. He työskentelivät vaiti. Heistä kumpikaan ei kaivannut puhetta, sillä työ ja täydellisessä yhteishengessä toimitettu puhde piti kumpaisenkin niin tyytyväisenä, etteivät he edes tuntuneet muistavan toinen toisensa seuraa.


    Vasta keskipäivän porottavimman auringon alla Brynjar viimein suoristi selkänsä ja huokaisi raskaasti selkänsä nitistessä. Alaselkäänsä vaikeasti hieraisten Brynjar seuraili hetken sisarensa keskittynyttä työntekoa.
  " Runa?" viimein lausahtaen Brynjar hieraisi leukaansa.
   " Mm?"
   " Etkö sinä ole yksinäinen täällä?" varomatta sen suuremmin Brynjar tahtoi kaivaa esille jälleen aiheen, jonka he vasta tovi sitten olivat lupautuneet unohtamaan.


   "Mitä tarkoitat?" kysymyksen hyydyttämänä myös Runa suoristi kortensa, vaikka hän ei kuokastaan irti laskenutkaan.
   "Tiedät hyvin mitä tarkoitan. Asut täällä aivan yksiksesi..ja työtä sinulla on paljon pitääksesi kaiken näinkin moitteettomassa kunnossa", Brynjar selitti viittoillessaan Runan pystyttämiä taimi- ja yrttitarhauksia.
   Tutkiskelevasti veljeään syynäten Runa antoi vakaville kasvoilleen piirtyä salaisuuksien täyttämän hymyn.


     "Mikä saa sinut kuvittelemaan että olisin täällä vallan yksin?" kysymykseen kysymyksellä vastaten Runa naurahti. Katseensa veljestään alas laskien naisen huulilla pysyi tuo salaperäinen hymy, mutta vastauksesta ei ollut tietoakaan.

***
 
   Näin.
Ensimmäinen osa (ties montako ensimmäistä osaa oikeasti joudun aloittamaan edetäkseni oikeasti jonnekin) olisi nyt sitten tässä teille tarjolla. Mielipiteitä ja ajatuksia saapi jättää (erittäin toivottavaa, sillä onhan kirjoittamisestani pitkästi aikaa - ja tuo kauas kantoinen kirjoitus/lukuvamma painaa tavallista kovemmin päälle, jolloin uskomattomat virheet saa kirjata ylös :D).
   Prologin ja selittelyn kohdalla taisinkin mainita, että kokeilen nyt vain turinoida minimaalisella hahmokokoonpanolla. Ainakin näin aluksi, että ei tule heti uskomatonta hahmoläjää opeteltavaksi. Ehkä näin hahmot saan juurrutettua mieliin.


12 kommenttia:

  1. Olipa mukava saada tietää salaperäisestä Runasta enemmän, hän vaikuttaa koko ajan mukavammalta ja mukavammalta. Toisaalta synkkiä salaisuuksia saattaa vielä paljastua...
    Brynjar vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, vaikkei olekaan käynyt siskonsa luona vuosiin. Toivottavasti hänen perhettään nähtäisiin vielä tarinassa :)
    Jatkoa odotan innolla, haluan jo nähdä mitä olet kehitellyt Runan, Lenan ja Brynjarin pään menoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista aamunkoi!
      Suurin syy kenties sisarusten pitkään taukoiluun tapaamisten puitteissa on juurikin tuo, että maanviljelinä Brynjar on pitkälle sidottu työhönsä - puhumattakaan siitä miten perheensä kasvaa yht yhtenään :D.
      Ja toki! Tarina tulee jossain kohtaa kääntymään Brynjarin kotona tapahtuvaksi tarinoinniksi.

      Kaikki kolme hahmoa, Runa, Lena kuin Brynjarkin vielä tavataan seuraavassa osassa - jonka uskoakseni julkaisen taasen tuossa ensi viikonlopulla.

      Poista
  2. Hyvältä vaikuttaa alku. Ja kuulostaa hyvältä, että saa rauhassa tutustua hahmoihin, ettei aivan mene sekaisin. :) Sisarusten välit vaikuttavat lämpimiltä vaikka eivät toisiaan ilmeisesti usein näekkään. Runa vaikuttaa mielenkiintoiselta hahmolta. Auttavainen nainen vaikka kaupunkilaiset puhuvatkin pahaa hänestä. Odotan jatkoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pisara!
      Mukavaa, että siekin tänne löysit, vaikken ole nyt yhtään missään uutta aloitustani mainostellutkaan.

      Ja joo, ajattelin tosiaan ottaa palautteesta vaarin ja vähentää alkusysäyksessä hahmojen määrää...vaikka (!) itsehän pidän karskien mieslaumojen lykkäämisestä samaan paikkaan heti kättelyssä :D. Nyt koetan malttaa :]

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen, mutta ihanan rauhallinen alku! Linkkaamasi kappale toimi hyvin taustalla.

    Mun mielestä kanssa erityisen loistavaa että hahmoja tuodaan tarinaan pikkuhiljaa, niin lukija saa paremmin sisäistettyä jokaisesta hahmosta kerrotut asiat.

    Tosi hassua, huomaan kerääväni lukulistalleni entistä enemmän kakkosella tehtyjä tarinoita, vaikka ennen jotenkin vierastin kakkosta. :D

    Seuraavaa osaa odottelen mielenkiinnolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Arya,

      Ja mieleni tekee heti todeta, että tälläinen rauhallinen, seesteisen mukava ilmapiiri on kiva luoda tähän alkuun niin voin sitten kohta pian tuhota sen ihan täysin :D.

      Tosissaankin, mahtavaa, että ihmiset on ylipäätään jättäneet palautetta aikaisempiin kirjoitusyrityksiini. Kyllä ne kommentit on sen verran muhineet alitajunnassa, että nyt on tämä linja että hahmo määrä suppeni tyystin...Ainakin hetkellisesti.

      Itellä on taas muuten nuo kolmosella pelatut tulleet linkkilistaan ja luettaviksi :D. Kolmosessa on kyllä niin kivat ulottuvuudet hahmojen kanssa, mutta olen niin vanhankunnan simelijä, että ensimmäisen sims pelin jälkeen tämä kakkonen tuntuu jo harppaukselta ;D

      Poista
  4. Mun pitää nyt sanoa tää ihan ensimmäisenä; sä oot aivan loistava kirjoittaja. Teksti on niin eläväistä, niin rauhallista mutta toisaalta eteenpäin vievää.

    Mä en jotenkaan osaa sisäistyä TS2:een, kun en oo sitä juurikaan pelannut, mutta voin kuvitella, että oot tehnyt mielettömän työn lavastaessasi noin upeat puitteet. Propsit siitä!

    Muuta en nyt osaa sanoa. Olen häkeltynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irvikissa palautteesta.
      Olen ihan otettu :'). Luultavasti näiden korulorujen määrä vähenee tästä kun taas pääsee kirjoittamisen makuun enemmän. Toisaaltaan, ehkä tähän keskiaikamaisuuteen sopiikin omat sanansa kuten perheveri (mitä ei varmaan ole olemassakaa missään kielessä :D).

      Ja sanotaanko tuosta lavastamisesta, niin tota..joo, mulla menee tonttien tekemisessä se 2-3 päivää melkeinpä aina. Ja Runan pihatanner maastoon en ole vieläkään ihan tyytyväinen, mutta pelimieli vei voiton niin suoraa maastoa on tavallista enemmän kyllä näillä tiluksilla.

      Erittäin suuri kiitos vielä tästä kommentista o/

      Poista
  5. On ollut ikävä tarinoitasi. Ihanaa, että aloitit tämän. Tosi mukaansatempaavaa tekstiä, niin kuin aina. Runan tarina vaikuttaa varsin kiinnostavalta. Prologi oli todella hyvä, niin kuin tietysti tämäkin. Miltei pystyi haistamaan yrttien tuoksun... Ja mikä lavastus! Runan mökki on kerrassaan ihana, niin sisältä kuin ulkoakin. Ja tuo pieni puutarha ja risuaita kallio ympärillään! ♥ Runa on muuten itsekin kerrassaan upea neitokainen! Veli Brynjarkaan ei ole hassumman näköinen ;)

    Brynjar vaikuttaa tosi sydämelliseltä ja rehelliseltä mieheltä. Runan ja Brynjarin keskustelua oli ilahduttavaa lukea, heidän välinsä eivät olleet kylmenneet siitäkin huolimatta, etteivät enää tosiaan nää niin usein. Brynjarin pyyntö oli ymmärrettävä, minäkin mietin, mahtaako Runa tuntea itsenä yksinäiseksi. Mutta toki senkin ymmärtää, ettei Runa halua lähteä turvapaikastaan ihmisten ilmoille. Surullista, että niin hyväntahtoinen kuin Runa onkin, on hän myös väärinymmärretty ja hyljeksitty. Kutkuttavan salaperäinen lopetus, jään odottamaan seuraavaa osaa vesi kielellä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos GreenPixy,
      Ja täällä tosiaan ollaan taas - toivottavasti nyt pidempään kuin aikaisemmilla kerroilla :D. Mun tuurillani tässä ehtii vielä jokin katastrofi käymään, mutta kahtellaan.

      Noh, joka tapauksessa asiaan. Brynjarin piti ilmaantua aikaisempaan tarinaani jonkin sortin sankarina, mutta yks kaks tempaisinkin peltotontin hänelle, ja vaimon lapsineen kylkeen. Sopii paremmin tuohon mieheen perheellisyys kun aikaisemmin suunnittelemani seikkailu kruununperijän perässä. Runa puolestaan oli hahmona ensin ihan roskahahmo. Piti siivota ladattuja, mutta siitä sitten syntyikin hämäräsilmäinen parantajani, joka unohtui simsammioon aina näiksi päiviksi saakka.
      Ja nyt kun koetin simiä pelailututtaa niin kyllähän siitä tämän hetken suosikki tuli heittämällä. Nuo sumusilmät tuntuu jotenkin normaali simisilmiä tehokkaammilta katseen luojilta, vaikka ilmeitä yms. ei normaalia enempää näekkään.

      Ja tosiaan, ensi osan koetan saada loppuviikosta taas julkaistuksi...ja aion ajaa tämän seesteisen rauhallisuuden kankkulan kaivoon :D

      Poista
  6. Osan kuvat olivat kyllä ihania, ja huomasin vasta nyt Runan selässä kulkevan kuvion - hieno yksityiskohta! Brynjar oli varsin mukava tuttavuus, sain jotenkin sympaattisen kuvan tästä naislauman keskellä elävästä partajäärästä :D Mitäköhän Runa tarkoittaneekan sillä, ettei ole yksin? Onko nainen saamassa lapse, vai vieraileeko hänen luonaan metsänhenkiä tai jotakin? Kenties metsästä itsestään on Runalle seuraa.

    Osamusiikille pitää kyllä antaa vähintään kunniamaininta, auttoi selvästi uppoutumaan tekstin syvyyksiin ;) Ja muistin taas miten pidänkään keskiajalle sijoittuvista tarinoista. Lukujono on kyllä päässyt venähtämään jossakin vaiheessa, huhhuh...

    VastaaPoista
  7. Partajäärä!
    Aivan mahtava sana :D. Tätä pitää käyttää tarinassa ehdottomasti Brynjarin kohdalla tulevaisuudessa. Koskaan kuullutkaan moista ilmaisua :'D. Niiiiin loistava.

    Ja tosiaan, Runa ei ole kotimökillään yksin ja tämä tulee selviämään hyvin lähellä Runan tarinan loppua. Olen huomannut että olen tosi huono toteuttamaan tätä ideaani fantasiasta tarinassa vaan kaikki tuntuu toistaiseksi olevan masentavan tavallisia hahmoja. Hahmovarastossa tosin löytyisi yhtä jos toistakin kummallista tallaajaa - osaisinpa/keksisinpä vain käyttöä hahmoille. Noh, toivon mukaan näin käy tulevaisuudessa vaikka ei Runan tarinassa piipahtaisikaan yhtäkään kummajaista.

    VastaaPoista